
Ihan kohta se starttaa minunkin kohdallani, festarikesä! Eikä muuten olla ihan ensimmäistä kertaa rymyreppua pakkaamassa, sillä olen ehtinyt festaroida neljällä eri vuosikymmenellä. Kreisiä ja kreisin ihanaa!
Festarikesän huomaa myös siitä, että tämä laatimani usean vuoden vanha festaripakkauslista keikkuu taas luetuimpien postausten listoilla. Päiväpiipahduksia festareille tekevät hyötynevät edelleen eniten tuosta listasta.

Nyt on kuitenkin aika hivenen päivittää festaripakkauslistaa, ottaen mukaan taas myös leirintäaluekamat sekä leiriolosuhteissa valmistuvat ruuat.
Hiottu tarvikelista mahtuu vaikka pyörälaukkuihin
Tämän listan kanssa pakkaan pyöräreppuni taas Hailuodossa järjestettävään Bättre Folkiin, joten listan pituudesta huolimatta kaikki kamat mahtuvat kahteen pyörälaukkuun ja pieneen reppuun.

Okei, sen verran huijasin, että ruuat ostamme festariystävän kanssa vasta paikallisesta kaupasta, ja appeet tasataan kahteen kestokassiin, jotka vielä kiinnitetään pyöriemme tarakoille nekin.
Mukana listassa on myös festareiden eväslistaehdotus. Eväiden kanssa ajatuksena on, että ne säilyisivät mahdollisimman hyvin telttaolosuhteissa, eli ulkoilmalämpötiloissa. Vegaaniset sapuskat ovat siksikin hyvä retkieväs.

Ei se ole niin vakavaa, mutta kunhan on mukavaa
Ja sitten tietenkin: Tärkeintä on kuitenkin pakata mukaan rento, iloinen ja ystävällinen fiilis. Festareilla salettiin pärjää, vaikka joka ikistä pakkuslistan tavaraa ei olisikaan pakannut mukaan. Varmasti ainakin jokainen konkarifestaroitsija tietää tyypin, joka vetää hyvin kolme päivää ilman vaihtokalsareita, hammasharjaa tai mitään muutakaan painoa repussa.
Itse olen kuitenkin vuosien varrella alkanut arvostaa myös mukavuutta.

Pakkauslista festivaaleille:
Majoitustarvikkeet:
- Teltta
- Makuualusta
- Makuupussi
- Silkkipussi
- Matkatyyny + tyynyliina
- Tarppi (sateen- ja paahteensuojaksi)
Ruokahuolto:
- Taittuva pesusoikko (tiskaukseen, peseytymiseen)
- Astianpesuaine
- Tiskiharja
- Vesikanisteri / juomarakko
- Vesipullo
- Puukko
- Tulitikut
- Polttimo + kaasu + tuki
- Retkikattila + kansi + nostokahva
- Kahvinkeitin (AeroPress)
- Leikkuualusta
- Kauha
- Retkilautanen + muki + havelu
- Roskapussi
Tarvesälä:
- Pyykkinarunaru
- Laastarit
- Rakkolaastarit
- Puhelinlaturi
- Vara-akku
- Unimaski
- Kirja
- Hyttyskarkote
- Aurinkolasit
- Särkylääkkeitä
- Kynsiviila
- Purkkaa
- Korvatulpat
- Silmälasien puhdistusliinoja
- Repun sadesuoja
- Pyyhe
- Uikkarit
- Istuskeluviltti, jos tilaa, retkipyllynalunen ainakin
- Tunnelmavalot (luksus!)
Kosmetiikka:
- Hiusharja
- Hammasharja
- Hammastahna
- Saippua/sampoopala
- Kasvovesi
- Dödö
- Kasvovoide
- Kasvoöljy
- Kehoöljy
- Pesukinnas
- Aurinkorasva
- Nenäliinoja
- Kosteusliinoja
- Pampuloita
- Meikit
Ydinvaatteet:
- Villakerrasto
- Merinosukat
- Villasukat
- Tuulitakki
- Huivi (tahi muu päähine)
- Sadeviitta
- (Kumpparit)
- Sandaalit
- Näiden lisäksi säiden mukaan festarivaatteet + pyöräilyvaatteet matkoiksi
Kotoa mukaan lisäksi:
- Kahvi
- Mustapippuri
- Suola
- Öljy (jos tarpeen)
- Sinappi
- Viini
- Kestokassi kauppaostoksille
Eväsehdotelma:
Torstai:
- Junaeväät
- Kempeleessä kauppalounas
- Iltapalaksi kuivaruoka-ateria (italianpata tms. soijarouheella)
Perjantai:
- Aamupala: Puuro, omenasose, cashewtahna, ruisleipää, hummusta, tomaattia, salaattia, tofua leivälle, hedelmiä, porkkanoita, avokadoja
- Lounas: kuivaruoka-ateria (esim. hawajianpata soijarouheella)
- Illallinen: hernekeitto
Lauantai:
- Aamupala sama kuin edellä
- Kuivaruoka-ateria (esim. joku pasta soijarouheella)
- Perunat, tilli, tofu
Sunnuntai:
- Aamupala sama kuin edellä
- Pussiruoka matkalle (esim. meksikonpata soijarouheella)
- Kaupasta illallinen yöjunaan
Lisäksi snäksiä: taateleita, pähkinöitä, sipsejä yms.
Vrsin kattava pakkauslista kieltämättä. Saapa nähdä tuleeko tänä vuonna minnekään lähdettyä…
Tällä on festaroitu ilolla useat vuodet 🙂 Kuten eräs kesärenkutus sanoo, vielä on jäljellä festareita tällekin vuodelle!
Hyvä ja kattava lista! Yksi tärkeä, ainakin aina meidän matkassa on lukko, teltan vetoketjua varten. Ei varsinaisesti ketään varasta niin halutessaan pysäytä, mutta uteliaimmat tutkijat jättää teltan ulkopuolelle.
Kiva kuulla, kiitos! Ja joo, munalukkoja tosiaan näkee joidenkin teltan vetoketjussa käyttävän. Varmasti hyvä varotoimenpide.